John Deere Forestry: ENW on lähellä kuin lähin puhelin
|
Käytännön apuna hyväksi havaittu ENW on toiminut John Deere Forestry Oy:n ympäristöasiantuntijana vuodesta 2005 ja työturvallisuusasiantuntijana ja -kouluttajana vuodesta 2010. - Pohjoisamerikkalaisen yrityksen Suomen tytäryhtiön pitää noudattaa emoyhtiön tapaa toimia myös ympäristö- ja työturvallisuusasioissa. Se merkitsee mm. tarkempaa ja yksinkohtaisempaa raportointia, sanoo tehdaspalvelupäällikkö Serge Riissanen. Kyse ole mistään vaikeammasta asiasta, mutta yrityskulttuuri on Amerikoissa toisenlainen. Siksi riskien toteutumiseen varaudutaan niin, että ne pyritään minimoimaan viimeisen päälle.
- Olen ollut kaikessa ENW:n kanssa tehdyssä yhteistyössä mukana. Olemme tehneet auditointeja ja miettineet kemikaalien ja jätteiden käsittelyn hallintaa. Riissanen kiittelee käytännönläheisyyttä ja toisaalta sitä, että helpottaa toimintaa, kun ENW seuraa heidän puolestaan lakien ja säädösten muutoksia. - Ainahan kaikki ei mene niin kuin elokuvissa, mutta ENW:n koulutukset tehtaalla sekä jälleenmyynti- ja huoltopisteissä ovat olleet hyödyllisiä. - Koulutuksista on myös tehty tiiviitä ohjekirjasia, joilla vaikutetaan työntekijöiden asenteisiin ja toimintamallien muutokseen, mainitsee ENW:n EHS-asiantuntija Petri Blomberg. - Ne ovat toimineet hyvin keskustelun herättäjinä, kehuu Riissanen. - Yhteistyötä ENW:n kanssa katsotaan aina vuosi kerrallaan. Muuten tarkastelemme yhteisesti sovittujen tavoitteiden toteutumista kolmen kuukauden välein. Saavutettujen tulosten suhteen olemme olleet yksimielisiä, saaneet aina sitä mitä olemme sopineet. Tämä systemaattisuus on yksi arvo sinänsä, toinen on tuttujen ihmisten kanssa toimiminen, arvioi Riissanen. |
John Deere on maailman johtava metsä- ja maatalouskoneiden valmistaja sekä merkittävä maansiirto- ja ympäristökoneiden sekä moottoreiden toimittaja. Deere & Company on perustettu vuonna 1837. Yhtiö toimii maailmanlaajuisesti ja työllistää noin 50.000 henkilöä.
|




