Fenia Niemitz - ENW Management Oy
Menu
fi en

Fenia Niemitz

Olen kuulunut ENW:n tiimiin jo vuodesta 2012. Välillä keskeneräiset opintoni veivät minut pidemmäksi aikaa maailmalle, mutta valmistuttuani (B.Eng.) palasin Suomeen hakemaan oppia alan parhailta asiantuntijoilta.

Vastaan ENW:ssä siitä, että asiakkaamme tietävät heidän toimintaansa koskevat keskeiset vaatimukset.  Neuvon sekä ohjeistan myös velvoitteiden käytäntöön viemisessä. Ympäristö- ja työturvallisuuslainsäädännön sekä standarien vaatimuksia on mielestäni järkevää lähestyä käytännönläheisesti.

Toimin tällä hetkellä Kuopiosta käsin, mutta  aina kun saan mahdollisuuden, karkaan takaisin ulkomaille. Usein suuntaan toiseen kotimaahani Saksaan, yhtälailla nautin kuitenkin myös seikkailuista uusissa maisemissa. Oli määränpää mikä tahansa, tärkeintä on matkalla oleminen, aamukahvi  ja päiväunet.

Tällä hetkellä olen opintovapaalla, mutta teen edelleen töitä siten, kuin opinnot sallivat.

« Takaisin edelliselle sivulle





Huom! Vastaa pienin kirjaimin.


© ENW Management Oy