Työelämän oljenkorsi: kilahda kaverille! - ENW Management Oy
Menu
fi en

Työelämän oljenkorsi: kilahda kaverille!

Mediassa on ollut hiljan esillä tapaus, jossa peruskoulun opettaja oli kilahtanut luokan edessä. Asiasta on mässäilty tuttuun tapaan raflaavilla otsikoilla ja ihmisiä on johdateltu muodostamaan tilanteesta ennakkokäsityksiä.

Oikeastaan ilman opettajan rohkeita kohtalotovereita koko asia olisi varmasti taputeltu 100 - 0 sillä ajatuksella, että opettaja on hullu eikä enää soveltuva työelämään, saati työskentelemään nuorten parissa. Seurauksena olisi varmasti ollut työsuhteen irtisanominen ja ongelma olisi sillä ratkaistu. Vai olisiko?

Viimeinen hätähuuto!

Kun katsoin tapahtuneesta julkaistun videon ja luin vastaavissa opetustehtävissä toimivien henkilöiden kommentteja omista kokemuksistaan, paineista ja epäasiallisesta kohtelusta, joita he ovat luokan ja lasten edessä joutuneet kokemaan, mieleeni hiipi ajatus: Ehkä kilahdus olikin tämän opettajan viimeinen hätähuuto tai tapa, jolla pitkään vaikuttanut stressi ja työperäinen kuormitus purkautuivat!

Ottamatta sen enempää kantaa mitkä tämän tapauksen taustat ja todelliset syyt tai olosuhteet ovat olleet, en voi olla miettimättä, mitenköhän kouluissa ja muissa työyhteisöissä henkilöstön työhyvinvoinnista huolehditaan ja miten hyvin erilaiset kuormitustekijät on tunnistettu?

Riskienarviointi ja kuormitustekijöiden tunnistaminen mielletään usein valmistavan teollisuuden asioiksi, mutta yhtä lailla kaikilla aloilla, myös palvelualoilla, nämä asiat tulisi tunnistaa ja niitä tulisi pyrkiä hallitsemaan.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko tässä kyseisessä kouluyhteisössä, millään tapaa tunnistettu esim. oppilaista syntyviä riskejä, (fyysisen väkivallan uhka, henkinen väkivalta jne.) ja jos on, niin mitä niille on pyritty tekemään? Olisi myös kiva tietää, onko tämä kyseinen opettaja yrittänyt puhua asiasta omalle esimiehelleen? Ja jos on, niin mitä tämä esimies on asialle tehnyt?

Ainoa oljenkorsi

Tämä on tietysti vain spekulointia, mutta uskon, että suuria eroja koulujen ja työpaikkojen välillä on. Varsinkin kun puhumme niin sanotuista ajatustyötä tekevistä työyhteisöistä.

Stressaantunut ja kuormittunut henkilö oireilee usein juuri kilahtamalla kahvihuoneissa tai muissa arkisissa tilanteissa työtovereilleen. Monta kertaa ainoa työelämän oljenkorsi onkin kilahtaa työkaverille. Kunnon kilahtaminen varmasti helpottaa oloa hetkeksi yksilötasolla, mutta usein vain lisää henkistä kuormitusta koko työyhteisössä.

Surullisinta tässä on se, että todella harvat esimiehet osaavat tunnistaa tai aistia henkilöstönsä tilaa ja kuormittumista edes tällaisista oireista, vaan pitävät usein kilahtajaa vain huonona ja kiukuttelevana työntekijänä.

Mistä osaamattomuus johtuu? Voiko se olla vain koulutuksen puutetta? Osa suomalaista kulttuuria jossa tunteiden puhuminen nähdään heikkoutena?  Vai voiko olla, että Suomessa asiantuntija laitetaan esimiesasemaan puoliväkisin, kun muutakaan ei ole tarjolla?

 

Jussi Niemi
HSEQ Expert
Puh. 010 231 8325
jussi.niemi@enw.fi

 

 

« Takaisin edelliselle sivulle





Huom! Vastaa pienin kirjaimin.


© ENW Management Oy